sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kaunis rietas onnellinen


Kun kuulin tän biisin ekan kerran, rakastuin palavasti. Oon monena iltana kuunnellu tätä biisiä useita kertoja putkeen. Nää sanat vaan kolahtaa muhun ja aika hemmetin kovaa. Mulla on välillä menny aika huonosti, mutta tää biisi antaa mulle voimaa.

Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa
Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas
Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan
Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa
Niin mä voin luvata et aina lopulta sä
selviit mistä vaan
Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan

Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään

Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen
Kaunis rietas onnellinen

Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään

Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda että nyt lopultakin on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata ettei se satuta kun kaiken pudottaa

Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään

Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen
Kaunis rietas onnellinen
 
Tän biisin sanat sopii mun elämään.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Maailman toisella puolen


Kun mä kuulen tän biisin radiosta niin mua alkaa joka kerta itkettämään. Mun perhe ei oo ihan maailman toisella puoleen, mutta silti tää biisi koskettaa mua ja saa tunteen pintaan tuon asian suhteen. Mun perhe on kuitenkin aika kaukana, ja nään vanhempiani ja sisaruksiani harvoin. Aivan liian harvoin. Haluaisin käydä heidän luonaan useammin, mutta matkustaminen sinne asti on melko kallista ja myös aikaavievää (vähintään 4,5 h suunta) eli ihan muutaman päivän takia ei viitsi lähteä kun niin iso osa tulo- ja lähtöpäivästä menee matkustamiseen.

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
mä menen minne sattuma johtaa

Mulla on tulevaisuuden suunnitelman vähän auki. En tiedä opiskelemaan pääsystä, ja jos pääsen opiskelemaan niin mitä alaa, ja jos en pääse niin jatkanko töitä Hesellä vai etsinkö muuta. Tässä kaupungissa aion kuitenkin opiskeluajan pysyä. En tiedä oikein että mitä haluan tehdä "isona". Kaikki tuntuu olevan vähän auki.

Mulla on mukana kuvat
mutta katseet eivät kohtaa 

Mulla on puhelimessa aina mukana kuvia perheestäni. Kuvat on kivoja, mutta olisi niin mukavaa nähdä oikeastikin. 

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pappapa duda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pappapa duda dapa
 

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Nettitutut

Usein nettitutuista puhutaan vähän epäluottavaiseen sävyyn. Monille tulee ensimmäisenä mieleen, että siellä netin toisessa päässä onkin jotain ihan muuta mitä hän sanoo olevansa. Toki varovaisuus on hyvästä (itsekin olen ollut varovainen), mutta netissä voi tutustua ihmisiin, joista tulee tärkeitä. Jopa elämänkumppani. Mulle on käynyt näin.

Olen tavannut neljä ihmistä, joihin olen tutustunut internetin ihmeellisessä maailmassa.

Vuonna 2008 joulukuussa tutustuin netissä minua 7 vuotta vanhempaan mieheen. Itse olin tuolloin 15-vuotias. Tässä vaiheessa lukijat ajattelee miestä jollain tapaa kieroutuneeksi tai minua vanhempien miesten huomionhakuiseksi teiniksi... Meidän keskustelumme lähti ihan kaveripohjalta, lähinnä musiikista joka on meille yhteinen kiinnostuksenaihe. Jossain vaiheessa ihastuttiin. Juteltiin mesessä lähestulkoon joka ilta. Mies oli kiinnostunut tapaamana minut, ja lopulta syksyllä 2009 (ollessani 16-vuotias) matkustin tapaamaan miestä parinsadan kilometrin päähän (minulle hieman tuttuun kaupunkiin) viikonlopuksi. Jälkeenpäin ajatellen se ei ollu ehkä mikään maailman järkevin veto - matkastani tiesi ainoastaan paras ystäväni, ja hänkin tiesi vain miehen etunimen ja asuinkaupungin. Mitä jos mulle olis sattunu jotain siellä? Noh, olin nuori ja ihastunut. Ja oltiin kuitenkin juteltu mesessä todella paljon, myös webbikameran välityksellä - eli tiesin kuka siellä netin päässä todella oli ja tunsin tuntevani hänet hyvin. Olin hänen luonaan viikonlopun, kateltiin leffoja, kuunneltiin musiikkia jne. Seuraavan kerran tavattiin tammikuussa 2010. Tällä kertaa kerroin vanhemmilleni tästä reissusta ja kerroin että oltiin jo tavattu kerran, mutta sanoin sen tapahtuneen mun luona. Ihmettelin, kuinka hyvin mun molemmat vanhemmat otti meidän ikäeron, siitä ei tullu kamalaa saarnaa mitä odotin. (Heilläkin oli ikäeroa 7 vuotta mutta he olivat yli kaksikymppisiä tutustuessaan.) Olin taas viikonlopun hänen luonaan. Jatkettiin senkin jälkeen mesessä juttelua yhtä usein, mutta jo tuon tapaamisen aikana musta tuntu että ei meidän jutusta tule oikein mitään. Juttu alko lähtee enemmän kaverisuuntaan ja ollaan edelleen hyviä kavereita. Nykyisin jutellaan mesessä harvemmin (koska käytän tietokonetta nykyään niin vähän), mutta tuossa viime syksynä mulla oli yksinollessa välillä aika vaikeeta ja hän jaksoi kuunnella ja tukea mua, omien kokemustensa pohjalta.

Vuonna 2008 elokuussa tutustuin netissä mua 4,5 vuotta vanhempaan mieheen. Ihastuin heti. Juteltiin mesessä melkein päivittäin, mutta ihastus laantu sitten jossain vaiheessa. Jatkettiin kuitenkin juttelua säännöllisesti ja meillä tuli aina juttua tosi hyvin, juteltiin ihan kaikesta. Välillä yhteydenpito oli vähän harvempaa, mutta vuonna 2010 heti vuoden alusta alettiin juttelemaan todella usein. Vaihdettiin puhelinnumeroita ja siitä alko myös jokapäiväinen (ja yöllinenkin :P) tekstailu. Ihastuin uudestaan. Alettiin puhua tapaamisesta, ja maalis-huhtikuun vaihteessa lähdin hänen luokseen toiselle puolelle Suomea pariksi päiväksi. Kerroin vanhemmilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Juna-asemalla mies oli minua vastassa ruusu kädessään (kyseinen ruusu on vieläkin tallessa kuivattuna ♥). Olin hänen luonaan kaksi yötä, ja muutaman päivän päästä mies tuli minun luokseni ja tuolloin aloimme seurustelemaan. Ihastuttiin, rakastuttiin. Vietettiin viikonloppuja yhdessä niin usein kuin mahdollista. 3,5 h junamatka suuntaansa ei tuntunut yhtään pahalta kun tiesi, kuinka ihana viikonloppu oli aina tiedossa. Vuonna 2011 keväällä muutettiin yhteen miehen asuinkaupunkiin. Meidän suhteessa on ollu koettelemuksia välillä suuremmankin välimatkan vuoksi, mutta kaikesta ollaan selvitty voittajina.

Vuonna 2009 keväällä tutustuin netissä mua kaksi vuotta vanhempaan poikaan. Juteltiin silloin tällöin, aika harvakseltaan. Viime keväänä, juuri tähän kaupunkiin muuttaessani, hän yllättäen usean kuukauden tauon jälkeen moikkas mua mesessä ja huomattiin että hei, asutaan samassa kaupungissa. Juteltiin kesällä sillon tällön ja syksyllä tavattiin pari kertaa kahvittelun merkeissä. Tultiin heti tosi hyvin juttuun ja eka kahvittelu venyikin monen tunnin mittaseksi. Nyt ei oo nähty joulukuun jälkeen ja aika harvoin jutellaan mesessäkin (koska käytän tietokonetta nykyään niin vähän), mutta hän on mukavaa seuraa.

Vuonna 2010 alkukeväällä tutustuin erään netin keskustelupalstan kautta yhteen tyttöön joka asuu samassa kaupungissa kanssani. Vaihdettiin muutamia piiiitkiä sähköposteja ja sit käytiin yhdessä kahvilla. Siitä asti ollaan säännöllisesti tavattu ja käyty kahvilla, lenkillä, baarissa tanssimassa. Hän on oikeestaan ainoa varsinainen ystäväni tässä kaupungissa. Jutellaan ihan kaikesta ja meillä on mukavaa yhdessä.

Netissä voi siis tutustua ihmisiin, joista tulee tärkeimpiä elämässä. Tällä hetkellä asun ensimmäisen nettituttavuuteni kanssa yhdessä ja ensi kuussa meille tulee kaksi vuotta seurustelua täyteen eikä loppua näy. ♥

Millasia kokemuksia teillä on nettituttavuuksista ja mahdollisesti heidän tapaamisista?