Kaukosuhteessa

Asiantuntija kaukosuhteista: Etäisyys voi auttaa näkemään rakkaan arvon  

MTV3 Helmen sivulla oli tällainen mielenkiintoinen ja elämäntilanteeseeni sopiva artikkeli. Mun piti laittaa tästä linkki edellisen psotauksen loppuun mutta halusin kirjottaa ja kommentoida tuota juttua enemmänki niin teenpä sitten ihan oman postausken sille.

Kun rakas asuu kaukana, avoin keskusteluyhteys on pariskunnan tärkein työkalu.

Tästä en voi olla enempää samaa mieltä. Mulle on muutenkin todella tärkeää että voin puhua tunteista mieheni kanssa - ja hän puhuu omistaan. Näin erossaollessa se vielä korostuu, koska me ei voida nähdä toisiamme, toistemme ilmeitä, eleitä ja reaktioita, kaikki on ainoastaan puheen varassa. En halua, että suhteemme menee siihen että ei puhuta asioista, tunteista, ajatuksista, loppuviimeks oikeestaan mistään. Oon nähny miten se tuhoaa avioliiton.

weheartit

Etäsuhteesta on myös hyötyä. Se auttaa näkemään rakkaan arvon.

Näin erossaollessa oon todellakin huomannu sen, että en halua olla miehestäni erossa. Haluan jakaa hänen kanssaan arkeni ja elämäni, kaikki pienetkin asiat.

weheartit

  
Olisi myös hyvä puhua siitä, miltä yksin oleminen tuntuu.

Harmi vaan, että mun mies ei oo kauheen hyvä puhumaan tunteistaan...

Mustasukkaisuusongelmia voi välttää puhumalla tarkkaan siitä, minkälaista toisen elämä uudessa kotimaassa on.

Miehen vaihdon alusta alkaen olen halunnut tietää, millaista siellä on, miltä tuntuu, mitä hän on tehnyt jne, kaikista pienistäkin asioista. En oo mustasukkainen siitä, ettäkö miehelläni olisi siellä jotain naisjuttuja. Muutin toiselta puolelta Suomea miehen perässä jättäen sinne perheeni, ystäväni, elämäni, vain tän miehen takia. Ehdittiin asua kesä yhdessä, ja sitten mies lähti vaihtoon. Mä jäin tänne yksin, vieraaseen kaupunkiin, josta en tunne kuin muutaman ihmisen, joita tapaan hyvin harvoin. Oon mustasukkanen siitä, että mies asuu uudessa maassa, tutustuu uusiin ihmisiin, kokee kaikkea uutta ja jännää ja kivaa, ja mä oon vaan niin pirun yksin. Ja kun mä oon tässä kaupungissa vaan tän miehen takia, ja sit meni tekee mulle tällasen tempun.

weheartit

On hyvä muistaa, että uuteen maahan muuttaneellakin voi olla yksinäistä, sillä hän on irrallaan kaikesta tutusta.

Alkuun mä ajattelin just kaikkee mitä edelliseen kohtaan kirjotin. Kun mä ton tajusin, mun olo jonkun verran helpottu.

Paha mieli purkautuu riitelemällä pikkuasioista. Riitoja voi syntyä vasta silloin, kun pari tapaa pitkän eron jälkeen.

Me ei oo koskaan riidelty niin paljon kun nyt erossaollessa. Ei meillä oo oikeestaan koskaan ollu hirveesti riitoja. Yhden muistan joka oli just vähän ennen miehen lähtöö, muuten ollu lähinnä sellasia väittelyjä tai pieniä erimielisyyksiä. Nyt erossaollessa on riidelty. Pienistä asioista kasvaa jotenkin liian suuria ja riitaa tulee täysin turhista asioista... Tätä ei onneks oo ollu sillon kun olin Saksassa eikä nyt kun mies oli Suomessa, vaan nimenomaan erossaollessa.

weheartit

Löysin myös toisen kaukosuhteita käsittelevän jutun: Kun kulta on kaukana – kuinka selvitä kaukosuhteesta

Mä toivon todella, todella paljon, että tää erossaolo ei muuta meidän suhdetta, vaan kun mies tammikuussa tulee takaisin pysyvästi Suomeen, meidän suhteemme olisi samanlainen kuin ennen miehen lähtöä. Toivon, että tää erossaolo ei etäännytä meitä toisistamme. Toivon, että elämämme eivät olisi sitten liian erilaisia. Toivon, että kaikki olisi taas hyvin. ♥

Onko teillä kokemusta kaukosuhteesta? Jos niin millasia?

Oman kullan kainalossa on niin lysti olla ♥

Heissan!

Takana on ihana viikonloppu oman kullan kanssa. ♥ Mies tuli Suomeen perjantaina ja lähti tänään. Katottiin leffoja, syötiin, käytiin anoppilassa ja ihan vaan löhöiltiin sylikkäin. :)

Niinkun muutamasta edellisestä postauksesta on tainnu tulla ilmi, niin tuossa viikko-pari takaperin mulla meni vähän huonosti. Riideltiin miehen kanssa, ja tää välimatka tekee siitä vieläkin rasittavampaa. Inhoon jättää riitaa yön yli, mietin vaan sitä ja itken ja valvon kauan kun en saa nukuttua ja sit nukun huonosti. Jotenkin on saatu ihan pienistäkin ja melko turhistakin asioista väittelyä ja kaikki vaan paisuu isommaks ja hankalammaks kun ei voi toisen kanssa kasvokkain jutella vaan kaikki täytyy tehdä puhelimen välityksellä...

Noitten riitojen lisäks tunsin itteni tosi yksinäiseks. Useemman kerran pyysin muutamaa kaveria ulos, kahville, lenkille, jotain. Mut ei koskaan ollu aikaa mulle. Ja ei oo täällä edes miestä jonka kanssajutella asioista ja jonka kainaloon käpertyä kun oon yksinäinen ja harmittaa.

weheart

Noh, se siitä. Kaikki kuitenkin muuttu paremmaks, ja nyt tää miehen Suomessa käynti tuli tarpeeseen. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa. ♥ =) Edes tän viikonlopun ajan. Tällä kertaa miehen lähtö ei tuntunu niin pahalta kun on tiedossa se, koska seuraavan kerran nähdään. (24 yötä ♥) Kotona nostin miehen paidan lattialta ja pyykkikoriin viedessäni satuin nuuhkasemaan sitä... Mun miehen tuoksu. Tunsin sen niin vahvasti, mutta mun mies ei ollu siinä. Sillon nous kyyneleet silmiin ja iski ikävä.

Mut hei, yli puolet vaihtoajasta on jo ohi, jeeee!!

weheart

Aika menee kyllä ihan käsittämättömän nopeesti. Todellakin meidän erossaolosta on jo kolme kuukautta takana, ihan uskomatonta! Välillä on ollu tosi pahoja epätoivon hetkiä - etenkin alussa, tammikuu tuntu niin kaukaselta. Ja yks päivä työkaverin kanssa puhuttiin että oon ollu Hesellä oikeesti jo kolme kuukautta. Ei yhtään tunnu siltä. Mihin tää aika on menny? :D Ja mä en oikeesti voi käsittää että ihan kohta on jo joulukuu. Musta tuntu ihan käsittämättömältä jo se kun marraskuu alko. Mut hyvä vaan, että aika menee näin nopeesti. Pian saan miehen takasin! ♥

weheart

Pain

Miks mulla on näin paha olla. Miks mun pitää itkee joka ilta. Miks mä oon niin yksin. Miks mä en voi olla onnellinen. Miks mun pitää tuntee tätä tuskaa. Mitä mulle tapahtuu. Millon tää helpottaa. Millon mä en enää vaan jaksa.

Miks mun ei voi vaan olla hyvä olla?

Milloin...

Millonhan tulis ilta jollon mun ei tarttis itkee...

Heissan!

Meillä oli työpaikan pikkujoulut viime viikonloppuna. Käytiin keilaamassa, syötiin iha rikollisen hyvää lasagnee ja sit osa porukasta lähti jatkoille baariin. :) Tanssin niin että tuli tosi kuuma, ja oli ihan huippuhauska ilta kaikinpuolin. :) Oli niin mukavaa päästä ulos isommassa porukassa ja pitää hauskaa. Olin sillai ihan sopivasti humalassa vaan, yöunet jäi alle 4 h mittasiks kun seuraavana aamuna piti olla yheksältä junassa menossa iskää moikkaamaan. :) Ja mulle kun tosiaan tulee se krapula iha liian helposti. :D Ps.  mansikkamargaritat...Oih ja voih miten nannaa! <3 

Meillä on töissä uus työntekijä joka on ihan oranssi. Menny rusketustouhu iha pikkasen överiks? :D Esim. rystysissä näkee sellaset värikasaantumat. Eikö se (ja niin monet muut) oikeesti tajua miltä näyttää? Tähän nyt vois vetää kaikki sellasetki että käyttää liikaa meikkiä ja näyttää suunnilleen petolinnun perseeltä tai pukeutuu oikeesti kun huora... Sama laihduttamisen kanssa. Anorektikko ei nää sitä että on sairaalloisen laiha vaan pitää itteensä lihavana. Tää uus tyttökin kai ajattelee olevansa tosi kalpee? :D

Äitiltä sain ylioppilaslahjaks matkan Pariisiin. Oon aina halunnu sinne ja oon aina rakastanu ranskan kieltä ja Pariisia, koskaan en vaan oo siellä käyny. Huhtikuussa lähetään sinne äitin kanssa, jeee! Unelma toteutuu. =) 

Nyt on pari päivää tässä menny vähä huonommin parisuhteessa... Ja kun ei ees oo kunnon syytä. Se on tää välimatka. :/ En mä jaksa/viiti alkaa asiaa sen tarkemmin avaamaan, kun mä en tosiaan ees tiiä mistä me nyt riidellään/kiukutellaan/mökötetään. Jotenkin kun on keskusteluissa vaan jonku mesen/tekstareiden/puhelimen varassa niin ihan pienenpienistäkin asioista tulee isompia... Huoh. Noh, jospa tää tästä. Onneks mies tulee viikonlopuks Suomeen ens perjantaina.

Joo

SEn osaa sanoo ei. "Voitko tulla aiemmin töihin" no joo... "Haluatko alkaa Amnestyn lahjottajaks" no joo... "Liitytkö tähän kuntosaliin" no joo... "Haluatko alkaa Unicefin lahjottajaks" no joo... "Haluatko antaa koko omaisuutes Indokiinan nälkäänäkeville rammoille piisameille" NO VITTU JOO. Oon liian kiltti. :D

Eli Unicefin kaveri hyökkäs mun kimppuun tänää keskustassa. Siitä meni ohi monia mummoja yms mutta se oikeesti bongas mut jo kaukaa että "ton mä pysäytän" ja vaikka yritin kiertää sen ja vältin katsekontaktia (harkitsin jopa tien yli menemistä mutta olis pitäny tulla takasin sit myöhemmin niin en viittiny) nii silti se mut pysäytti. Onko mulla kaulassa joku kyltti "oon kiltti ja annan rahani iha minne vaan"? :D Tää mies oli ulkomaalanen, puhu englantia (ehkä siks ei mummoja pysäyttäny) ja jotain siinä selitteli ja olin sit että no joo, miks ei. Kysyin että miten pystyn sen sit lopettaa, niin jo siinä sopimuslapussa on  puhelinnumero.

Kun en oo nyt just opiskelija niin kyllä mulla on sen verran rahaa että voin vähäsen lahjottaa Unicefille joka kuukausi. Amnestyllehän lahjotin muutamia kuukausia kunnes lopetin (onnistu helposti yhellä puhelinsoitolla, ei kyselty ja syyllistetty mitään että miks lopetat vaan se oli ihan ok), ja kohteiltaan Unicef on sellanen jolle mielummin lahjotan. Annan tuohon hyväntekeväisyyteen nyt edes muutaman kuukauden ajan. Kyllä siitä ihan hyvä mieli tulee. Ja tuli varmasti myös tälle feissarille. :) Sanoin sille että oon ihan liian kiltti enkä osaa sanoo ei, niin se sano että mulla on vaan hyvä sydän. =)

Viikonlopun reissu meni hyvin, osasin ihan ite ajaa perille asti, ilman ensimmäistäkään eksymistä! :) En oo koskaan niin pitkää matkaa (150 km) ajanu ihan yksin ja vielä vieraaseen paikkaan. Oli mukava viikonloppu, oli tosi ihanaa nähdä ukkia pitkästä aikaa. :) Takasin tullessa mulla oli mukana äiti ja toinen pikkusisko, jotka oli täällä sit yhen yön. Tänään käytiin vähän kaupunkia kattelemassa ja syötiin aamupalaa kahvilassa. Ja sit mentiin aamupalajälkkärille Arnoldsiin. :D

Autoillessa oli myös yks vähän jännä hetki. Oltiin monikaistasella tiellä punasissa valoissa ekana ja takaa tulee ambulanssi kovaa kyytiä vilkut päällä ja ulvoen, takana oleva auto tööttää että äkkiä pois, ja musta kiinni koko tilanne että minne ja miten väistän isossa liikenteessä risteyksessä että ambulanssi pääsee. Jotenkin sit ajoin viereisen kaistan eteen sillai että takana tuleva autokin mahtu ja ambulanssi pääs jatkaa matkaa hidastelematta siitä. Ambulanssikuski ja takana tulevan auton kuski sit vilkutteli mulle kun ratkasin tilanteen niin hienosti :)

Mulla on tänään vapaapäivä, samoin huomenna.

Eksyäkö vai ei, kas siinäpä pulma

Mitäs jännää viime aikoina on tapahtunu? Eiku ai niin, ei mitään! :D Elämä menee sitä samaa rataa. oon varmaan sataseittemäntoista kertaa avannu tän postauksen kirjottamisikkunan, mutta sit on vaan lyöny tyhjää että niin, mitähän sitä kirjottas...

Tänään oon lähössä lenkille mun kaverin kanssa. On viimeks nähty syyskuussa! Sillä on ollu niin paljon koulukiireitä ja mä taas oon usein iltasin töissä pitkään... Mutta tosi kiva nähdä nyt pitkästä aikaa.

Niinku oon varmaan kertonu, niin mulla on täällä kaupungissa tasan kolme kaveria. Yks niistä on just tää tyttö jonka kanssa tutustuttiin keväällä mun muuton aikoihin ja kesällä yritettiin nähä ees kerran viikossa. Nyt sillä alko koulu elokuussa ja sillä on sen kanssa tosi paljon tekemistä ja stressiä ettei oo ehditty näkee hirveesti...

Toinen kaveri on mun pikkuserkku, joka muutti vähän samalta suunnalta tänne opiskelemaan. Oltiin molemmat että jee, tosi kivaa kun asutaan samassa kaupungissa niin voidaan nähdä usein. Ja paskanmarjat. Silläkin on koulun kanssa niin pirusti tekemistä että ei toivookaan että jossain välissä ehdittäs nähdä... :/ Kaks kertaa on nähty sen tänne muuton jälkeen. Jei. (Joskus lapsina oltiin parempia kavereita, yhen kerran meillä syötiin kasvihuoneesta kaikki tomaatit – mukaan lukien joka ikinen raaka vihreä tomaatti. Mun vanhemmat ei hirveesti tykänny. :D Hauska muisto. =))

Kolmas kaveri on miespuolinen nettituttu, josta mun avomies on muuten melko mustasukkanen. Sen kanssa on nähty tasan yhen kerran. On ollu suunnitelmissa jo pari viikkoo että käytäs kahvilla mutta ei aikataulut oo sopinu yhteen.

"Yksin olemisen ja yksinäisyyden ero on siinä, että yksin oleva viihtyy omassa seurassaan ja yksinäinen ahdistuu." (Trendi-lehti 10/2011) Mä sovin ajoittain noihin molempiin "kategorioihin". Oon aina viihtyny hyvin ihan omissa oloissani, ja pärjäsin oikein hyvin kun muutin nuorena pois kotoa asumaan itsekseni, eli viihdyn omassa seurassani. Mutta. Tulee myös niitä hetkiä kun en halua olla yksin, kun tarvitsen seuraa, kun ahdistun. Tarttisin oikesti kavereita. Ja nyt kun ei mieskään ole täällä niin olo on entistä yksinäisempi. Nyt aion yrittää oikein kovasti nähdä kaikkia (nii, ohan niitä kaikki kolme :D) kavereitani täällä, ihan vaikkapa vain kahvittelun merkeissä, edes nopeasti. Se ois mulle tärkeetä, ystävien seura.

Viikonlopuks on ihan kivoja suunnitelmia. :) Huomenna pitäs aamulla osata ajaa ihan ite Ukin 80-vuotis synttäripaikkaan. Vähän ennen määränpäätä nappaan äitin ja siskot juna-asemalta kyytiin. Ollaan siellä kaks yötä, eli tulen maanantaina takas ja sillon on mukana myös äiti ja toinen sisko. Mun ihana rakas avomieheni tosi kannustavasti totes että "lähe ajamaan ennen kuutta", ilmeisesti laski eksymisvaran mukaan. :D Ite en laske ihan noin isoa eksymisvaraa, mutta lähen kuitenkin ihan hyvissä ajoin ajamaan. Meidän perheessä ei musiikkimaut osu täysin yhteen, mutta tiätteks mitä - mun auto, mun musiikit! ;) (No okei miehen se auto kyl virallisesti on, mut anyway.) No kyllä oikeesti on musiikkia joka sopii kaikille. Kävinkin just kaivamassa cd-kaapista muutaman cd:n mukaan. Tulee muuten nykyisin kuunneltua tosi vähän cd:itä, kun on Spotify ja autossa kuuntelen aina radiota... Eikä meillä ees oo cd-soitinta. :D Mulla ei oo tapana pitää tietokonetta päällä muullon kun todella käytän sitä, niin sillon kuuntelen musiikkia sieltä Spotifysta, muulloin on ihan radio auki.

Kylläpäs ajatukset lähtee harhailemaan ja vaikka ei  mitään tähdellistä asiaa ollu niin tulee tällanen maratonpostaus? Noh ihan mukavaa kirjottaa omia ajatuksiaan. Ehkä ne tavallaan myös selkiytyy jotenkin kirjottaessa kun saa tuntojaan purkaa jonnekin. Vaikka eipä tässä mitään kauheen syviä tuntoja nyt ollut, mutta silti. :)

Pitäkää peukkuja että löydän perille eksymättä! Suurimmaks osaks matka on ihan suoraa tietä mutta mä oon oikeesti taitava.

Saako sitä sanoa

Kun kysytään "Mitä kuuluu?", niin täytyykö aina vastata että "Ihan hyvää", vai saako sanoa rehellisesti että huonoa?