Sen lauantain jälkeen en oo itkeny ikävää. Kauhee ikävä toki on, ja uskonpa että se vaan pahenee ajan myötä kun ei nähdä... Mutta enää ei oo sellanen lohduton olo. Kyllä me tästä selvitään! <3 Ja oon äärettömän onnekas, että mulla on niin ihana ja rakastava avomies johon luotan. <3
Oon ollu Hesellä nyt kolme päivää joista kaks oli lauantai ja sunnuntai, ja ne oli kiireisiä. Asiakkaita lappaa sisään koko ajan lisää ja kauheet jonot ja pitää yrittää tehä kaikkia asioita vaan kauheen nopeesti ja tehokkaasti ja mulla on vielä kaikki opeteltavana... Huh hei. Seuraavan kolmen viikon työlistassa mulla on kaikki viikonloput töitä, keskellä viikkoja joitakin yksittäisiä vapaapäiviä. Eilen illalla naamakirjassa oli puhetta kaverin kanssa josko hän sais vapaapäiviä parin viikon päähän siten että vois tulla tänne kattomaan tätä kämppää. Ja voitas lähtee vähän viihteelle. :D Viimekshän olin baarissa joskus ennen heinäkuun puoliväliä ja sitä ennen yo-bileissä... Tekis mieli jo pienimuotoista aivojen nollausta. On ollu tässä nyt niin kauheesti kaikkee, uuden työn opettelua (tai itse asiassa kahden, kassahommat ja Hese) ja oon tehny töitä lähestulkoon tauotta (tässä kuussa ollu kolme vapaapäivää ja seuraava on vasta viikon päästä) ja sit murun lähtö. Ois ihan huippua viettää hyvän ystävän kanssa tyttöjen iltaa ja unohtaa arki ja kaikki ikävät asiat! Sellanen hauskanpito tulis todella tarpeeseen.
Mä niin tiedän miltä tuo kaikki tuntuu. Huoh, ei ole tämä etäsuhteessa eläminen aina niin helppoa. Onneksi tosiaan kaverit piristää ja voit myös lohduttautua sillä, että ootte ennenkin selvinneet välimatkasta. Tsemppiä! :)
VastaaPoistadonotbefussy.blogspot.com
Seurailin joskus aktiivisemmin sun blogia eli tiedän että säkin elät kaukosuhteessa. Harmi vaan että täällä uudella paikkakunnalla ei oo kun yks kaveri... Mutta koko ajan on lähempänä se kun nähdään (vaikkei ookaan vielä tietoo koska se on) <3
VastaaPoistaJa kiitos kannustuksesta, tsemppiä sullekin! =)
Oma mieheni matkustaa työnsä vuoksi aika usein ulkomailla ja itse olen yleensä kaikki kesät jossain muualla töissä kuin opiskelupaikkakunnallani. Näiden kokemuksien perusteella olen tullut siihen tulokseen, että ikävä on aina pahin heti lähdön jälkeen ja vastaavasti sitten, kun seuraava tapaaminen lähestyy ja tietää, että esimerkiksi enää pari päivää odottamista jäljellä. Ehkä sitä välimatkaa ajattelee silloin aina kaikista eniten.
VastaaPoistaVäliaikoina ainakin omalla kohdalla jotenkin turtuu siihen tilanteeseen, että toinen on poissa ja sitten täyttää illat muulla tekemisellä. Tietty välillä tulee niitä hetkiä, kun ikävä iskee, mutta pahimmalta se on aina tuntunut erossaoloaikojen alussa ja lopussa.
Totta, heti lähdön jälkeen ikävä on pahin. Itkin pari iltaa aivan lohduttomasti ja kaikki tuntui tosi synkältä. Sitten siihen tottuu. Ja kun laskee päiviä seuraavaan tapaamiseen, aika tuntuu jotenkin kuluvan nopeammin. :)
VastaaPoista