Mitäs jännää viime aikoina on tapahtunu? Eiku ai niin, ei mitään! :D Elämä menee sitä samaa rataa. oon varmaan sataseittemäntoista kertaa avannu tän postauksen kirjottamisikkunan, mutta sit on vaan lyöny tyhjää että niin, mitähän sitä kirjottas...
Tänään oon lähössä lenkille mun kaverin kanssa. On viimeks nähty syyskuussa! Sillä on ollu niin paljon koulukiireitä ja mä taas oon usein iltasin töissä pitkään... Mutta tosi kiva nähdä nyt pitkästä aikaa.
Niinku oon varmaan kertonu, niin mulla on täällä kaupungissa tasan kolme kaveria. Yks niistä on just tää tyttö jonka kanssa tutustuttiin keväällä mun muuton aikoihin ja kesällä yritettiin nähä ees kerran viikossa. Nyt sillä alko koulu elokuussa ja sillä on sen kanssa tosi paljon tekemistä ja stressiä ettei oo ehditty näkee hirveesti...
Toinen kaveri on mun pikkuserkku, joka muutti vähän samalta suunnalta tänne opiskelemaan. Oltiin molemmat että jee, tosi kivaa kun asutaan samassa kaupungissa niin voidaan nähdä usein. Ja paskanmarjat. Silläkin on koulun kanssa niin pirusti tekemistä että ei toivookaan että jossain välissä ehdittäs nähdä... :/ Kaks kertaa on nähty sen tänne muuton jälkeen. Jei. (Joskus lapsina oltiin parempia kavereita, yhen kerran meillä syötiin kasvihuoneesta kaikki tomaatit – mukaan lukien joka ikinen raaka vihreä tomaatti. Mun vanhemmat ei hirveesti tykänny. :D Hauska muisto. =))
Kolmas kaveri on miespuolinen nettituttu, josta mun avomies on muuten melko mustasukkanen. Sen kanssa on nähty tasan yhen kerran. On ollu suunnitelmissa jo pari viikkoo että käytäs kahvilla mutta ei aikataulut oo sopinu yhteen.
"Yksin olemisen ja yksinäisyyden ero on siinä, että yksin oleva viihtyy omassa seurassaan ja yksinäinen ahdistuu." (Trendi-lehti 10/2011) Mä sovin ajoittain noihin molempiin "kategorioihin". Oon aina viihtyny hyvin ihan omissa oloissani, ja pärjäsin oikein hyvin kun muutin nuorena pois kotoa asumaan itsekseni, eli viihdyn omassa seurassani. Mutta. Tulee myös niitä hetkiä kun en halua olla yksin, kun tarvitsen seuraa, kun ahdistun. Tarttisin oikesti kavereita. Ja nyt kun ei mieskään ole täällä niin olo on entistä yksinäisempi. Nyt aion yrittää oikein kovasti nähdä kaikkia (nii, ohan niitä kaikki kolme :D) kavereitani täällä, ihan vaikkapa vain kahvittelun merkeissä, edes nopeasti. Se ois mulle tärkeetä, ystävien seura.
Viikonlopuks on ihan kivoja suunnitelmia. :) Huomenna pitäs aamulla osata ajaa ihan ite Ukin 80-vuotis synttäripaikkaan. Vähän ennen määränpäätä nappaan äitin ja siskot juna-asemalta kyytiin. Ollaan siellä kaks yötä, eli tulen maanantaina takas ja sillon on mukana myös äiti ja toinen sisko. Mun ihana rakas avomieheni tosi kannustavasti totes että "lähe ajamaan ennen kuutta", ilmeisesti laski eksymisvaran mukaan. :D Ite en laske ihan noin isoa eksymisvaraa, mutta lähen kuitenkin ihan hyvissä ajoin ajamaan. Meidän perheessä ei musiikkimaut osu täysin yhteen, mutta tiätteks mitä - mun auto, mun musiikit! ;) (No okei miehen se auto kyl virallisesti on, mut anyway.) No kyllä oikeesti on musiikkia joka sopii kaikille. Kävinkin just kaivamassa cd-kaapista muutaman cd:n mukaan. Tulee muuten nykyisin kuunneltua tosi vähän cd:itä, kun on Spotify ja autossa kuuntelen aina radiota... Eikä meillä ees oo cd-soitinta. :D Mulla ei oo tapana pitää tietokonetta päällä muullon kun todella käytän sitä, niin sillon kuuntelen musiikkia sieltä Spotifysta, muulloin on ihan radio auki.
Kylläpäs ajatukset lähtee harhailemaan ja vaikka ei mitään tähdellistä asiaa ollu niin tulee tällanen maratonpostaus? Noh ihan mukavaa kirjottaa omia ajatuksiaan. Ehkä ne tavallaan myös selkiytyy jotenkin kirjottaessa kun saa tuntojaan purkaa jonnekin. Vaikka eipä tässä mitään kauheen syviä tuntoja nyt ollut, mutta silti. :)
Pitäkää peukkuja että löydän perille eksymättä! Suurimmaks osaks matka on ihan suoraa tietä mutta mä oon oikeesti taitava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti