Semmosen ajoin tänään.
Mä en oo koskaan ollu taikauskonen perjantai 13. päivän suhteen. Mutta tänään...
Aamulla ei herätyskello herättäny eli nukuin vähän pommiin, onneks ei ollu aikanen töihinmeno vaan ehdin tekee kaikki aamujutut ihan hyvin.
Aura-auto oli kasannu auton ympärille 30 cm lumivallin irtolumesta ja taakse metrin korkusen lumikasan. Potkin lunta pois, yritin lähtee liikkeelle, ei pääse, lumen potkimista, uus yritys, peruutus ja vähän vauhtia, ei pääse, lisää lumen potkimista... Ja tätä toistui kymmenisen minuuttia ennenkun liikkeelle pääsin.
Aura-auto oli kasannu auton ympärille 30 cm lumivallin irtolumesta ja taakse metrin korkusen lumikasan. Potkin lunta pois, yritin lähtee liikkeelle, ei pääse, lumen potkimista, uus yritys, peruutus ja vähän vauhtia, ei pääse, lisää lumen potkimista... Ja tätä toistui kymmenisen minuuttia ennenkun liikkeelle pääsin.
Löysin eilen kadulta puhelimen, ja tänään kävin viemässä sen löytötavaratoimistoon. Kun olin tulossa sen pihasta pois, niin ajoin kolarin. (Jotain hyvää yrittää tehdä ja tää on tulos? Ilman sitä puhelinta en ois siellä päin liikkunu.) Tulin pihasta, kolmion takaa, eli aika selkee juttu että minunhan se vika oli, kyllä mä sen pystyn myöntämään. Joka puolella oli niin lumista eikä mitään tiemerkintöjä näkyvissä niin yritin kääntyä vasemmalle vähän väärään kohtaan. Auto rysähti oikeelta pelkääjän puoleiseen etuoveen, ovi tuli sisään ja sen karmit on aivan mutkalla (auton alareuna myös) ja ikkuna tuli kans sirpaleina sisään. Mulla ei ollu nopeutta paljoo ku just olin liikkeelle lähteny ja iha ykkösvaihteella vasta menin ku olin kääntymässä, sillä toisella oli vähä enemmän (viidenkympin alue).
Pahin oli se hetki, kun näin että oikeelta tulee auto ja siinä sekunnin sadasosan aikana ehdin tajuta että nyt rysähtää kovaa, ja tajusin että mun miehen vaivalla laittama auto menee ruttuun.
Sehän se onkin mikä mua eniten vituttaa ja harmittaa, kun mies on tuohon autoon oikeesti nähny niin paljon vaivaa. Sen laittamiseen on menny aikaa ja rahaa. Sen eteen on oikeesti nähty niin paljon sitä vaivaa. Mieshän siis osti sen kolaroituna ja kunnosti sen ja sitä on muutenkin vähän laitettu. Kesällä ois tulossa vielä lisää siihen. Saa nähdä, tuleeko nyt... Yritin kattella auton alle, en ainakaan siinä nopeesti huomannu että olis pohja vaurioitunu. Meinaan jos se pohja/auton runko on jotenki kärsiny niin ei siitä sitten enää autoo saa vaan se on lunastuskunnossa... Mä niin toivon että selviäis sillä oven vaihdolla ja muiden ruttujen oikomisella. Kyllä siihenkin tulee menemään aikaa ja paljon, sen eteen saa nähdä vaivaa, eikä se ilmastakaan oo vaikka ite tekee. Hinauski makso 350 e... Tai tulee maksamaan, kunhan maksan sen.
Paha oli myös se hetki just rysähdyksen jälkeen, kun mitään ei voinu tehdä, se oli jo tapahtunu.
Mua harmittaa tosi kovaa myös siks, kun tuo auto on oikeestaan eka jolla tällein ajelen, tavallaan kun oma auto, siitä on tullu mulle jo tosi rakas. Eihän se nyt vielä maalaus keskeneräisenä ja muutenkin vähän vaiheessa olevana ole maailman kaunein, mutta mulle niin rakas. <3
En menny töihinkään tänään. Kolarin jälkeen vietin siinä kolaripaikalla pari tuntia, ensin poliiseja odotellen ja sitten miehen, vakuutusyhtiön ja hinauspalvelun kanssa puhelimessa. Poliisit anto ristiriitasta tietoo ettäkö en sais siirtää autoo ennenku sen vahingot on käyty arvioimassa - what? Niinpä en uskaltanu sitä ajaa siitä kotipihaan muutaman korttelin päähän. Ajoin kuitenkin kun miehen tuttu vakuutusmies sano että siitä vaan jos ei poliisit kerta ajokieltoon laittanu. Hinausauto vei sitten sieltä auton miehen porukoille, siellä se odottelee nyt että mies tulee Suomeen ja kattoo saako siitä vielä autoo ja jos saa, niin korjaa sen. En vaan kyenny menee sit töihin... Autottomuus hankaloittaa jonkun verran töissäkäyntiä kun joudun busseilla kulkemaan ja aikataulut ei oikein osu yksiin, mutta ei voi mitään.
Pitäis olla vaan tyytyväinen että ei käyny huonommin. Henkilövahingoilta vältyttiin. Ja vakuutus korvaa vastapuolen vahingot, meidän vahinkoja ikävä kyllä ei.
Nyt mä tarttisin mun miestä niiiiin paljon. Mä niin haluisin käpertyä sen syliin, että mies silittäs mun hiuksia ja sanois että kaikki on hyvin. Oon vieläkin vähän sokissa tästä ja luulen että en illalla saa unta kovinkaan helposti...
...ehkä musta tuleekin taikauskonen, ainakin tän perjantai 13. päivän suhteen.
Voi vitsit toi on tosi paska fiilis. Tiedän, koska itse ajoin autoni ojaan just toissapäivänä... Lähti loskaliirtoon ja jonkun matkaa tiellä heittelehtimisen jälkeen ojaan. Jos joku olis tullu vastaan, olis käyny varmaan todella huonosti, koska olisin törmänny suoraan siihen. En oo ennen kolaroinu.
VastaaPoistaMutta ei voi kuin ajatella, että näitä sattuu. Illalla ystävä soitti ja kertoi joutuneensa itsekin kolariin. Niitä vaan tulee, ei niitä voi estää. Pääasia, että ihmiset pääsee pois ehjänä. Nyt sua voi harmittaa, että miehen vaivannäkö on menny sen auton osalta hukkaan, mutta jos olisit itse menny mäsäks siinä kolarissa, niin ei varmaan paljoa auton kunto kiinnostais, vai mitä?
Tsemppiä. Monelle kolaroijalle on käyny paljon huonommin.
Yks mun ystävä ajoi pahasti ulos tieltä joku aika sitten, ja auto meni lunastukseen. Hänellä ainakin on näyttäny paljon auttavan se, että nuo tapahtumat kertoo monta kertaa eri ihmisille. Niistä puhuminen selvittää omia ajatuksia ja toimii kuin terapiana. Koita säkin sitä. Älä pidä pääs sisällä.
Hui, onneksi kaikki selvisi pelkillä peltivaurioilla! Tottakai laitetun auton ruttaantuminen ja rahanmeno harmittaa, mutta peltiä ja rahaa saa aina hankittua lisää - uutta sinua tai toista kuskia ei saisi. Onni oli matkassa vaikkei siltä ehkä tuntuisikaan.
VastaaPoistaOnneksi saat blogiinkin purettua tätä, niin kuin Jonna sanoi, kolarista kertominen auttaa ja helpottaa asian käsittelyä.
Voimia! :)
Kiitos molemmille oikein paljon kommenteistanne. :)
VastaaPoistaTotta, mun pitää olla onnellinen siitä että ite oon ehjä. Siinä ois oikeesti voinu käydä niin paljon huonommin. Mitä jos mun kylkeen tullu auto oliskin ollu bussi, tai jos nopeutta olis kummallakin ollu enemmän, tai jostain olisi kolmaskin auto ollu mukana kolarissa? Mä selvisin oikeesti vähällä. Oon käyny sitä kolaria läpi sen sata kertaa ja se rysähdyksen hetki vaan pyörii päässä, mutta eipä tapahtunutta saa tapahtumattomaks.
Ja oon puhunu tapahtuneesta paljon. :) Molemmille vanhemmilleni ja tottakai heti ensimmäisenä avomiehelleni, ja avomieheni äitille. Mun pomo oli eilen tosi ymmärtäväinen että ei tietenkään mun tartte tulla töihin. Sillon ku työvuorot sattuu yksiin parin työkaverin kanssa niin pystyn jomman kumman kyydillä kulkemaan. Ja töissä tänään jotkut kyseli tapahtuneesta ja oonko ok, ja sanovat että onneks mulle ei käyny mitään. Vaikka se auto harmittaa niin paljon, niin se on kuitenkin tärkeintä että ite oon kunnossa.
Kyllä tää tästä. :)
Yks vielä minkä oon huomannu ainakin itelläni auttaneen on se, että ei ryve niissä ajatuksissa. Ekana iltana mä huomasin, että se kaikki vaan pyörii päässä uudestaan ja uudestaan ja mua alkoi oksettaa. Sen jälkeen oon tietoisesti blokannu kaikki ne ajatukset ja kieltäytyny käymästä sitä läpi. Pikkuhiljaa se sitten unohtuu, kun keskittyy johonkin aivan muuhun ja jatkaa elämää.
VastaaPoistaMulla ei toimi tuo ajatusten kokonaan blokkaaminen. Meinaan jos mä kiellän itteeni ajattelmasta jotakin, niin se tunkee päähän väkisinkin. Vaikka miten yrittäisin keksiä muuta tekemistä tai ajateltavaa, niin se ei toimi. Mun pitää vaan ajatella, vaikka ei se asia siitä mikskään muutu.
VastaaPoistaKyllä tää on nyt jo parempi, enää ei pyöri asiat niin paljon päässä. :)