Ahdistaa!

Tähän alkuun oli tarkotus laittaa youtube-linkki Klamydian biisiin Paha päivä mutta eihän sieltä kyseistä kipaletta löytyny... Pitää siis tyytyä vaan sanoihin.

Omat pikku pirut esiin itse manasin

Itse itseni nurkkaan ahdistin

Väärän jalan sängynreunaan yli potkaisten

Miltein vapaaehtoisesti masentuen

Jo aamulla sen jotenkin vaan heti aavistaa
Tänään ei oo tosiaankaan mikään kohdallaan
Tapahtumien summa sen kai aloittaa
Ensi töikseen itsetunnon irti kaivertaa

refrain:
Ja mua ahdistaa, ja mua ahdistaa, ja mua ahdistaa
Ja mua ahdistaa, se raastaa, se kalvaa, se voittaa
Paha päivä

Syysmyrsky paiskoo isänmaata ikkunaan
Ei eilen huikkaakaan mutta, silti
Poden krapulaa.

Saippuaooppera kuplii

Pinnalta kimmeltää.
Kaikki kaikkia pettää
Ja joku rahat pimittää

Erityisesti tuo kertosäkeistö kolahtaa just nyt... Mua ahdistaa ne yo-juhlat joista jo aikasemminkin kirjotin. Päätin että pidän ne nyt sitten äitin luona, mutta sitten iskä ehdotti että jos pitäisin kahet juhlat kun hänkin haluaisi järjestää ne. Suurin osa suvusta on isän puolelta ja iskä arveli että ne tuskin viittii äitille tuppautua... Soitin äitille ja kerroin tästä suunnitelmasta, no hän loukkaantui että pitäkää sitten isällä juhlat kun ei hänen sukunsa kerta ole tervetullut. Ja kukaanhan ei missään vaiheessa ole sanonut mitään sen suuntaista vaan päinvastoin iskä on sanonu että ilman muuta äiti sukuineen ovat tervetulleita! Mä joudun olemaan jonain helvetin sanansaattajana niitten välissä tässä asiassa. No äiti sitten vähän myöhemmin soitti että oli jutellu isän kanssa ja he olivat sopineet että pidetään juhlat isän luona koska siellä on paremmat tilat ja se on helpompaa niin. Jos eräällä henkilöllä äitin suvusta on jotakin isää vastaan niin paljon ettei halua juhliin tulla niin se on hänen ongelmansa ja sitten olkoon tulematta. Eli kai tää asia nyt käänty sit ihan hyvin... :) Onhan se ihan kiva pitää jonkinlaiset, edes ihan pienet, juhlat. Näkee hieman sukua. Ei kovinkaan paljon sukulaisten kanssa tule pidettyä yhteyttä... Ja tuntuuhan se mukavalta kun minua muistetaan. Ja onhan tässä tullut jo se 12 vuotta raadettua. =)

Mua ahdistaa kirjotukset. Mä en jotenkin vaan saa luettua, en pysty keskittymään, ajatukset harhailee, päässä soi joku kappale. Mieleen ei jää paljon mitään just luetusta. En vaan jaksas... Ja sit kanssa se, kun mä en nää koskaan ketään! Istun vaan neljän seinän sisällä. Täällä ei tosiaan pahemmin kavereita mulla oo ja kun ei oo nyt kouluukaan niin en nää ketään. Huomenna onneks nään kaveria (ainakin toivottavasti, aika monta kertaa hän peruu tapaamisen...) ja perjantaina meen poikaystäväni luokse.

Mua ahdistaa myös epätietoisuus töistä. Tai no se että kun mulla ei yksinkertasesti oo niitä. Varmaan mun ikä vaikuttaa, musta kun tulee täysikänen vasta toukokuussa. (Jep, suuri paljastus, olen "vasta" 17.) Ja mulla ei oo minkään muun alan työkokemusta kun puhelinmyynnin (siitä onki sitte reilusti) niin ajatteleeko työnantajat että se ei merkitse mitään, että en oo tehny töitä? Mä olin jumalauta hädintuskin 15 täyttäny kun aloin tekee henkisesti ihan helvetin raskasta työtä ja tein koko kesän 40-tuntista työviikkoo pitämättä päivääkään lomaa!! Eli en todellakaan oo laakereillani levänny tekemättä mitään vaan oon ihan oikeesti tehny töitä. Moniin paikkoihin vaaditaan sen alan työkokemusta että saa töitä, mutta jos ei saa töitä niin ei saa sitä työkokemusta!

Jospa tää tästä.